'

'

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Jäämeren kiireitä

Perjantai 5. joulukuuta. Ajamme innoissamme vuokra-autolla lentokentältä Reykjavikia kohti ja fiilistelemme radiosta kuuluvaa islantilaista indietä. Lunta tupruttaa joka suunnasta ja autot kaartavat moottoritiellä tuulen mukana. Tien poskessa makaa varmaan neljä epäonnista autoa. Ehkä se jeeppi olisi sittenkin ollut hinnasta huolimatta hyvä valinta, naureskelemme. On vasta iltapäivä, mutta talven pimeys on niin tummaa, että emme näe Reykjavikia ympäröivää merta tai vuoria, kun vihdoin saavumme jouluvalojen värittämään kaupunkiin.

Autoilumaisemia

  Islanti oli aivan erilainen kuin mikään muu paikka, missä olen elämäni aikana käynyt, ja olen sentään reissannut melko paljon. Pelkästään päämäärätön autolla ajelu ja maisemien katselu oli ihanaa, sillä arktinen luonto - lumen peittämä musta maa - oli niin ihmeellisen karu ja kaunis. Lähdimme matkaan nejän suomalaisvaihtarin porukalla, sillä Islannin näkeminen oli jokaisen haaveissa. Matkan aikana katselimme revontulia pauhaavan meren rannalla niemennokassa, lilluimme Blue Lagoonin kuumassa vedessä pakkaspäivänä ja leikimme videokameralla. Islannin kieli hämmensi kerta toisen jälkeen, sillä se ei kuulostanut oikein miltään tutulta kieleltä, mutta samaan aikaan kuitenkin vähän kaikilta.

Internetin ihmemaata selaillessani satuin lukemaan, että ilman Golden Circle -kierrosta Islannista jää tärkein näkemättä. Autoreissumme kyseisen kierroksen nähtävyyksiin jäi tekemättä sääolosuhteiden (myrskyvaroitus) pakosta, mutta viimeisenä aamuna päädyin sittenkin spontaanille puolen päivän turistikierrokselle. Golden Circle -reitillä näin kunnioitettavia geysirejä, Gullfossin suuret vesiputoukset sekä Pohjois-Amerikan mannerlaatan reunan Thingvellirin kansallispuistossa. Aikamoista! Bussissa matkaaminen jouluisen lumimyrskyn aikaan oli sekin kokemus itsessään, miellyttävyydestä voi tosin olla monta mieltä.

Neljä tyttöä ja maaginen Islanti
Blue Lagoon ja vuoristo taustalla
Strokkur-niminen geysir purkautui viiden minuutin välein

 Reykjavikin kaupunki oli vilpoisa, mutta mielettömän söpö. Levykauppoja, persoonallisia vaatekauppoja, viihtyisiä kahviloita ja tyylikkäitä ruokapaikkoja löytyi joka nurkan takaa. Värikkäiden ja laatikkomaisten talojen sivuja hallitsi katutaide, jota yritin parhaani mukaan valokuvata. Täytyisi ehdottomasti lähteä tutkimaan kaupunkia uudelleen kesäisemmällä säällä, ja samalla reissulla voisi sitten käydä issikkavaelluksella, jolle emme tällä kertaa ehtineet.

Näkymät Hallgrímskirkjasta
Väritaloja matkalla levykauppaan
Hieman katutaidetta
Reykjavikiin kannattaa ehdottomasti matkustaa Kööpenhaminasta, sillä selvisimme lähestulkoon opiskelijabudjetilla reissusta. Meno-paluu-lento maksoi alle 150 euroa, ja sympaattinen majatalo (aamupala ja kaikki) neljältä yöltä suurinpiirtein saman verran. Suomesta lentäessä hinnat ovat tietääkseni hieman eri luokkaa, sillä islantilainen halpalentoyhtiö Wowair ei lennä Suomeen, vaikka Tanskaan lentääkin. Lennon stuertilla oli jouluvalot kaulassa, ja turvallisuusvideossa vitsailtiin tauotta. Hauskan erilainen lentokokemus.

Yksi autobiiseistämme vielä tähän loppuun, sillä roadtripeissä on (maisemien ja seuran lisäksi) parasta tietenkin musiikki.



P.S. Takaisin Suomessa ollaan, paluupostausta ja muuta sälää luvassa mitä pikimmiten!

2 kommenttia:

  1. Voi että, kun on Islanti-ikävä, reissuikävä ja teitä kaikkia ikävä! :*

    VastaaPoista