Nyhavn, ihan ilman kuvanmuokkauksia (usko tai älä)
Saksan-matkan jälkeinen arki täällä
Kööpenhaminassa rullaa taas melko lailla normaalisti. Reissukuvat on
tyhjennetty kamerasta, yllätysflunssa näyttää hiipumisen merkkejä
ja kalenteri on yhtä täynnä kuin aina Suomessakin. Marraskuun
harmaudessa päätimme suomalaisten vaihtariystävien Marian ja
Riikan kanssa toteuttaa erään pitkäaikaisen unelman. Ostimme eilen
lentoliput Islantiin!! Kun muut lähtevät joulukuussa etelään, me
lähdemmekin ihastelemaan Islannin ihmeellistä luontoa. Tapani
mukaan olen innostuspuuskassani jo kirjoittanut pitkän ”To do in
Iceland” -listan sekä islantilaisen musiikin Spotify-soittolistan,
johon rakastuin, ja jota aion kuunnella repeatillä kyllästymiseen
asti.
Lento Kööpenhaminasta Reykjavikiin
oli edullinen, mutta ei täysin ilmainen kuitenkaan (olisipa
ollutkin). Onneksi kevyt köyhäily on tehty mukavaksi, jos vain osaa
taktikoida ja kaivella internetiä hieman. Kööpenhamina on kaikkea
muuta kuin halpa kaupunki, joten tässä parhaiksi havaitut
opiskelijabudjetin vinkit:
1) Sunnuntaisin on aina kirpputoreja, eikä
mitä tahansa ullakon hajuisia rättimarkkinoita, vaan aidosti
tyylikkäiden ja hyväkuntoisten vaatteiden myyntiä
puoli-ilmaiseksi, joka viikko! Olisipa Suomessakin näin elävä
kirppiskulttuuri, en varmasti ostaisi enää yhtäkään vaatetta
uutena.
2) Tiistai-iltaisin tapana on mennä
suurella vaihtariporukalla Nørrebron Folkekøkkeniin (en tähän
hätään keksi käännöstä suomeksi, mutta englanniksi vastaava
kuin 'communal kitchen') syömään vapaaehtoisten valmistamaa
vegaanista kotiruokaa. Kahdenkymmenen kruunun eli noin kolmen
euron maksu on vapaaehtoinen. Tarjolla on myös kotiin vietäväksi
säkkikaupalla leipomosta tuotua tuoretta leipää, jota ei enää
seuraavana päivänä voisi laittaa myyntiin.
3) Aina kuukauden ensimmäisenä tiistaina
Nørrebron Cafe Retrossa on suosittu kirjeidenkirjoitusilta. Tarjolla
on kukertavia kirjepapereita, tarroja ja jos jonkinlaisia
lapsuusvuosien nostalgisia askartelutarvikkeita. Illan aikana
kirjoitetut kirjeet ja kortit voi lähettää minne maailman kolkkaan
tahansa. Ja ihan ilmaiseksi!
4) Lähestulkoon naapurissani on
liikuntakeskus DGI Byen, mistä löytyy myös uimahalli. Uimaan
pääsee vain 30 kruunulla, jos menee ennen aamuyhdeksää. Viime
viikolla kävin yhtenä aamuna polskimassa kolme tuntia ennen
puoltapäivää. Uimarata on ympyrän muotoinen (!) ja sata metriä
pitkä, joten lähes huomaamatta tulee uitua pitkiä matkoja. Lisäksi
löytyy syvä hyppyallas, vesijumppa-allas, lämmin terapia-allas,
poreallas ja lastenallas. Espanjalainen ystäväni Elena pääsi
saunaan ensimmäistä kertaa elämässään ja yllättyi. ”It's
like meditation!”
5) Käväisin vapaaehtoistöissä CPH:DOX
International Documentary Film Festivalilla. Työtehtävät olivat
vastuullisia ja kiinnostavia, ja palkkioksi sai lippuja festivaalin
elokuviin. Melko lailla win-win.
Hieno leffateatteri Palads
6) Ungdomshusetilla olisi paljon ohjelmaa,
ja kaikki on ilmaista. Olen jo pitkään ollut aikeissa mennä
englanninkieliseen joogaan, jota olisi tarjolla joka maanantai ja
torstai, mutta kummasti aina jokin muu tapahtuma sattuu menemään
päällekäin. Ehkä joku päivä uskallan vielä käydä
tanskankielisellä kickboxing-tunnillakin.
7) Kaltaiseni internet-salapoliisi tietää
myös, että Kööpenhaminassa lähes kaikki museot ovat ilmaisia
yhtenä päivänä viikossa. Nikolaj Kunsthal tiistaisin, Ny
Carlsberg Glyptotek sunnuntaisin, Statens Museum for Kunst joka
päivä.. Kaikkea tekemistä riittäisi, jos vain ei olisi koulua eikä ikävästi läheneviä esseiden palautuspäiviä.
Nikolaj Kunsthal: Pixelade
Nikolaj Kunsthal: Being Human Being
Statens Museum for Kunst: #smkselfie
Botanisk Have
Kuulin että Suomessa oli lunta. Niin
oli muuten täälläkin, ei tosin aitoa. Marraskuun ensimmäisenä
perjantaina Tanskassa vietettiin juhlapäivää nimeltä 'J-dag'
(tunnetaan myös nimillä 'snefald' ja 'snestorm'). Kadut olivat
täynnä innokkaita tanskalaisia, kun Tuborgin julebryg eli jouluolut
julkistettiin ja tuotiin keskustan kuppiloihin juhlarekoilla
minuutilleen kello 20:59. Joululauluja, eläviä lumiukkoja,
tekolunta ja vilkkuvia tonttulakkeja näkyi kaikkialla. Hupaisinta
juhlinnasta tekee se, että itse jouluolut pysyy täysin samana
vuodesta toiseen, etikettiä myöten. Kuulemma myös pääsiäisolutta
juhlitaan samassa mittakaavassa, mutta päivän nimi on silloin
'P-dag'. Hassuja nuo tanskalaiset.
Sieltä se Tuborg julebryg tuodaan joululaulun ja tonttujen tanssin saattelemana
Lumiukkoja!
Kämppiskin on ehtinyt vaihtua tässä välissä. Ihana uusiseelantilainen vaihtarityttö Remy asui kanssani koko lokakuun, ja kaikki sujui loistavasti. Vuorokausirytmimme, siisteyskäsityksemme ja elämänasenteemme olivat samanlaiset, joten ongelmia ei syntynyt. Vietimme joskus kotipäiviä, jolloin vain höpötimme, paistoimme lettuja ja katsoimme tv:tä. Välillä siivosimme yhdessä, kävimme kaupassa tai menimme ulos syömään, jos kumpaakaan ei huvittanut kokata. Lokakuussa myöhästyin poikkeuksellisen monesti, sillä jumituin eteiseen juttelemaan Remyn kanssa. Molempia harmitti, kun hänen piti muuttaa, mutta onneksi olemme törmänneet jo useammankin kerran muuton jälkeen. Toivoin, että uusiseelantilainen aksentti ehtisi tarttua englantiini, mutta eipä se ihan kuukaudessa ehtinyt.
Remy ja sunnuntain lettukestit
Meatpacking Districtillä eli aivan naapurissa sijaitseva Tommis Burger Joint
Marraskuun ja joulukuun kämppiksenäni asuu tamperelainen vaihtari Henni, joka vaikuttaa myös oikein mukavalta. Meillä on yksi yhteinen vaihtarikurssi ja paljon yhteisiä ystäviä, joita kutsuimme kylään Halloweenina. Kimppa-asuminen on siinä mielessä kivaa, että aina on joku, jolle voi selittää niitä näitä aamuisin keittiössä.
Taisin vähän innostua Halloween-koristeluissa
Halloween-kansaa (Elena, minä, Clara ja Maria)
Vähän Suomi-propagandaa saksalaiselle Tanialle: glögiä ja Muumeja
Hämähäkinseittiä, Riikka ja minä
Syksyn värejä, minä ja Elena
Harmaa sää ja Köpiksen kattoja
Lukiokaverini Ilse oli viime viikonloppuna kylässä. Söimme hyvin ja nautimme Kööpenhaminasta niin paljon, että huomasin kuvanneeni enimmäkseen ruokaa.
Joulu tuli kaupunkiin!
Tässä vielä yksi täydellisimmistä kappaleista vähään aikaan (löytyy tietysti Islanti-soittolistaltani). Iki-ihana Ásgeir olisi ollut keikalla Kööpenhaminassa, ja arvaa kahdesti, harmittaako kun konsertti oli loppuunmyyty..
P.S. Ei huolta, en ole unohtanut Bremenin ja Hampurin matkoista kirjottamista! Yksi syy lisää pysyä kuulolla.
Olipa ihania vinkkejä! Varmaan ihan mahtavaa siellä ja huippua, että löytää opiskelijabudjetillakin kaikkea noin kivaa tekemistä!!! :) tää sun blogi on myös niin ihana, kiva lukea sun kuulumisia.
Ihanaa et sulla on kuvia! Ja jeeeeeee Islandia!
VastaaPoistaMelkein jo turhankin paljon kuvia, meni varmaan pari tuntia valitsemiseen.. :D Ja niinpä, jee jeeee pian!!
PoistaOlipa ihania vinkkejä! Varmaan ihan mahtavaa siellä ja huippua, että löytää opiskelijabudjetillakin kaikkea noin kivaa tekemistä!!! :) tää sun blogi on myös niin ihana, kiva lukea sun kuulumisia.
VastaaPoistaKiva kuulla että tykkäät lukea, kiitos!! Välillä täytyy vähän yrittää köyhäillä, mut onneks se ei estä Köpiksestä nauttimista;D
Poista