Puolimatkassa tavattiin

Tiistai 28. lokakuuta. Silmät suurina katselen maisemia bussin ikkunasta. Kumpuavia peltoja, muuttolintujen parvia, peritanskalaisia tuulimyllyjä. Aurinko lämmittää lasin läpi ja pitäisi yrittää nukkua tai opiskella. Hetkeä myöhemmin kaikki lähtevät bussista ja puhuvat saksaa käsittämättömän nopeasti – etenemme näköjään osan matkasta lautalla.

  Niin matkasin kahdeksan tunnin bussi- ja lauttamatkan Köpiksestä Bremeniin. Saksassa odotti iloinen jälleennäkeminen Vaasasta tutun opiskelukaverini Maijun kanssa. Maiju viettää vaihtovuottaan Alankomaiden Utrechtissa, ja olimme suunnitelleet yhdessä reissaamista jonnekin päin Eurooppaa. Päätimme, että idea ei saa jäädä vain pohtimisen tasolle, joten klik vaan niin olimmekin jo varanneet bussit, lennot ja majoittumiset parin viikon varoitusajalla.

Ei kovin lokakuisen näköinen bussimaisema

Bremenistä minulla ei ollut juuri minkäänlaisia odotuksia. Olin toki kaivanut internetin ympäri ja tehnyt löydöistäni 'to do' -listan niin kuin aina, mutta salaa luulin löytäväni periltä tylsähkön pikkukylän. Olin väärässä. Historiallisten ihanuuksien ja markkinoiden lisäksi Bremenissä oli oma 'hip area' Viertel, jolla asustimme. Kotikulmiltamme löytyi keskitetysti viehättäviä kahviloita, yllättävää graffiti-taidetta ja turhankin koukuttavia käsityö- sekä second hand -kauppoja. Olihan Bremen Kööpenhaminaan verrattuna pieni, mutta juuri sopivan kokoinen parissa päivässä kävellen kierreltäväksi ja kovin valokuvauksellinen pikkukujineen. Jälkeenpäin luin, että keskustan ostoskadulla (jota budjettisyistä yritimme vältellä) olisi ollut jopa halpavaatetaivas Primark.

Markkinatunnelmaa torilla

Viertelin pääkatu

Aamukahvilla saksalaisittain

Kävimme teellä vanhassa tuulimyllyssä pahimman sateen aikaan

Schnoorin kujat olivat idyllisiä

Matka jatkui tunnin myöhässä saapuneella bussilla kohti Hampurin vilinää. Maiju oli selvittänyt saksalaisia bussiyhteyksiä, ja löytänyt meille viiden euron hintaiset liput. Linja-autossa oli toimiva wlan ja laajahko elokuvavalikoima, joten ehdin sopivasti katsoa elokuvan 127 Hours, saksaksi tietenkin.

Hampuri olikin sitten suurempi kuin olimme kuvitelleet. Yksi päivä meni kävellen seikkaillessa, mutta toiselle päivälle ostimme suosiolla metroliput, kun aloimme hahmottaa kaupungin laajuutta. Ensimmäisen yön nukuimme hostelli-dormitorion pehmeissä sängyissä, ja toisen yön sohvasurffasimme niin kuin Bremenissäkin. Tällä kertaa vieraanvarainen majoittajamme oli saksalainen Stefan, jolla oli loistava huumorintaju. Tulimme hyvin juttuun hänen kanssaan, ja hän antoi meille korvaamattomia Hampuri-vinkkejä. Vierashuoneen seiniä täyttivät Tavastialta ostetut keikkaliput, ja yllätyimme, kun hyllyltä pilkotti jopa Suomen lippu.

Ideoimallani Hampuri-listalla oli epärealistinen määrä asioita, mutta olimme supertehokkaita, ja ehdimme kuin ehdimmekin mielenkiintoisimpiin kohteisiin parin päivän visiitillämme. Lautan kyydissä koimme satamakaupungin merellisestä näkökulmasta ja pienoismallinäyttely Miniaturwunderlandissa ihmettelimme maailmaa lintuperspektiivistä (Suomikin oli edustettuna parilla lumisella mökillä ja Sibelius-monumentilla jäämeren rannalla). Hehkutettu Reeperbahnin alue tuotti pettymyksen, mutta Schanzenviertel ja Speicherstadt olivat niin mielettömiä alueita, että Hampuriin on pakko päästä vielä uudestaan.

Speicherstadtin kanaaleja

Satamamaisemia Elben rannalla

Tuntien kävelyn jälkeen teehetki oli paikallaan

Miniaturwunderlandin pienoismaailmaa liikkuvine autoineen ja vaihtuvine vuorokaudenaikoineen. Siellä vierähti torstai-ilta, sillä näyttely oli auki yhteentoista asti.

Lautta-ajelu oli korvaamaton vinkki, ja kerrankin sää suosi

Kiipesimme kukkulalle, josta näkyi suuri satama kokonaisuudessaan

Talonvaltaajien juttuja

Eikös kahvittelu olekin paras osa matkailussa?

Onnellinen reissaaja löysi Schanzenviertelin alueen

Sininen hetki ja televisiotorni

Hampurista jatkoimme lentäen kotoisaan Kööpenhaminaan, jossa Maiju viihtyi viikonlopun. Kävimme Nordisk Film -elokuvastudiolla, brunssilla, shoppailemassa, halloween-juhlissa ja kuvailemassa syksyistä kaupunkia. Tulipa vihdoin nähtyä se paljon puhuttu merenneitopatsaskin, jota en jaksanut kuvata. Olihan se tullut tsekattua jo kesällä 2003 (täytyy lisätä nostalginen turistikuva kun käyn seuraavan kerran kotikotona).

Jossain tämä kappale kai kuului ensimmäisenä matkapäivänä, sillä koko reissun ajaksi se jäi mahdottoman sitkeästi molempien päähän soimaan (lähes turhautumiseen asti). Ja tässä se taas on. Harvinaisen väkevä korvamato tuo Beyoncé.