'

'

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Puolimatkassa tavattiin

Tiistai 28. lokakuuta. Silmät suurina katselen maisemia bussin ikkunasta. Kumpuavia peltoja, muuttolintujen parvia, peritanskalaisia tuulimyllyjä. Aurinko lämmittää lasin läpi ja pitäisi yrittää nukkua tai opiskella. Hetkeä myöhemmin kaikki lähtevät bussista ja puhuvat saksaa käsittämättömän nopeasti – etenemme näköjään osan matkasta lautalla.

  Niin matkasin kahdeksan tunnin bussi- ja lauttamatkan Köpiksestä Bremeniin. Saksassa odotti iloinen jälleennäkeminen Vaasasta tutun opiskelukaverini Maijun kanssa. Maiju viettää vaihtovuottaan Alankomaiden Utrechtissa, ja olimme suunnitelleet yhdessä reissaamista jonnekin päin Eurooppaa. Päätimme, että idea ei saa jäädä vain pohtimisen tasolle, joten klik vaan niin olimmekin jo varanneet bussit, lennot ja majoittumiset parin viikon varoitusajalla.

Ei kovin lokakuisen näköinen bussimaisema

Bremenistä minulla ei ollut juuri minkäänlaisia odotuksia. Olin toki kaivanut internetin ympäri ja tehnyt löydöistäni 'to do' -listan niin kuin aina, mutta salaa luulin löytäväni periltä tylsähkön pikkukylän. Olin väärässä. Historiallisten ihanuuksien ja markkinoiden lisäksi Bremenissä oli oma 'hip area' Viertel, jolla asustimme. Kotikulmiltamme löytyi keskitetysti viehättäviä kahviloita, yllättävää graffiti-taidetta ja turhankin koukuttavia käsityö- sekä second hand -kauppoja. Olihan Bremen Kööpenhaminaan verrattuna pieni, mutta juuri sopivan kokoinen parissa päivässä kävellen kierreltäväksi ja kovin valokuvauksellinen pikkukujineen. Jälkeenpäin luin, että keskustan ostoskadulla (jota budjettisyistä yritimme vältellä) olisi ollut jopa halpavaatetaivas Primark.

Markkinatunnelmaa torilla

Viertelin pääkatu

Aamukahvilla saksalaisittain

Kävimme teellä vanhassa tuulimyllyssä pahimman sateen aikaan

Schnoorin kujat olivat idyllisiä

Matka jatkui tunnin myöhässä saapuneella bussilla kohti Hampurin vilinää. Maiju oli selvittänyt saksalaisia bussiyhteyksiä, ja löytänyt meille viiden euron hintaiset liput. Linja-autossa oli toimiva wlan ja laajahko elokuvavalikoima, joten ehdin sopivasti katsoa elokuvan 127 Hours, saksaksi tietenkin.

Hampuri olikin sitten suurempi kuin olimme kuvitelleet. Yksi päivä meni kävellen seikkaillessa, mutta toiselle päivälle ostimme suosiolla metroliput, kun aloimme hahmottaa kaupungin laajuutta. Ensimmäisen yön nukuimme hostelli-dormitorion pehmeissä sängyissä, ja toisen yön sohvasurffasimme niin kuin Bremenissäkin. Tällä kertaa vieraanvarainen majoittajamme oli saksalainen Stefan, jolla oli loistava huumorintaju. Tulimme hyvin juttuun hänen kanssaan, ja hän antoi meille korvaamattomia Hampuri-vinkkejä. Vierashuoneen seiniä täyttivät Tavastialta ostetut keikkaliput, ja yllätyimme, kun hyllyltä pilkotti jopa Suomen lippu.

Ideoimallani Hampuri-listalla oli epärealistinen määrä asioita, mutta olimme supertehokkaita, ja ehdimme kuin ehdimmekin mielenkiintoisimpiin kohteisiin parin päivän visiitillämme. Lautan kyydissä koimme satamakaupungin merellisestä näkökulmasta ja pienoismallinäyttely Miniaturwunderlandissa ihmettelimme maailmaa lintuperspektiivistä (Suomikin oli edustettuna parilla lumisella mökillä ja Sibelius-monumentilla jäämeren rannalla). Hehkutettu Reeperbahnin alue tuotti pettymyksen, mutta Schanzenviertel ja Speicherstadt olivat niin mielettömiä alueita, että Hampuriin on pakko päästä vielä uudestaan.

Speicherstadtin kanaaleja

Satamamaisemia Elben rannalla

Tuntien kävelyn jälkeen teehetki oli paikallaan

Miniaturwunderlandin pienoismaailmaa liikkuvine autoineen ja vaihtuvine vuorokaudenaikoineen. Siellä vierähti torstai-ilta, sillä näyttely oli auki yhteentoista asti.

Lautta-ajelu oli korvaamaton vinkki, ja kerrankin sää suosi

Kiipesimme kukkulalle, josta näkyi suuri satama kokonaisuudessaan

Talonvaltaajien juttuja

Eikös kahvittelu olekin paras osa matkailussa?

Onnellinen reissaaja löysi Schanzenviertelin alueen

Sininen hetki ja televisiotorni

Hampurista jatkoimme lentäen kotoisaan Kööpenhaminaan, jossa Maiju viihtyi viikonlopun. Kävimme Nordisk Film -elokuvastudiolla, brunssilla, shoppailemassa, halloween-juhlissa ja kuvailemassa syksyistä kaupunkia. Tulipa vihdoin nähtyä se paljon puhuttu merenneitopatsaskin, jota en jaksanut kuvata. Olihan se tullut tsekattua jo kesällä 2003 (täytyy lisätä nostalginen turistikuva kun käyn seuraavan kerran kotikotona).


Jossain tämä kappale kai kuului ensimmäisenä matkapäivänä, sillä koko reissun ajaksi se jäi mahdottoman sitkeästi molempien päähän soimaan (lähes turhautumiseen asti). Ja tässä se taas on. Harvinaisen väkevä korvamato tuo Beyoncé.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Unelmia ja vaihtarihommia


Nyhavn, ihan ilman kuvanmuokkauksia (usko tai älä)

 Saksan-matkan jälkeinen arki täällä Kööpenhaminassa rullaa taas melko lailla normaalisti. Reissukuvat on tyhjennetty kamerasta, yllätysflunssa näyttää hiipumisen merkkejä ja kalenteri on yhtä täynnä kuin aina Suomessakin. Marraskuun harmaudessa päätimme suomalaisten vaihtariystävien Marian ja Riikan kanssa toteuttaa erään pitkäaikaisen unelman. Ostimme eilen lentoliput Islantiin!! Kun muut lähtevät joulukuussa etelään, me lähdemmekin ihastelemaan Islannin ihmeellistä luontoa. Tapani mukaan olen innostuspuuskassani jo kirjoittanut pitkän ”To do in Iceland” -listan sekä islantilaisen musiikin Spotify-soittolistan, johon rakastuin, ja jota aion kuunnella repeatillä kyllästymiseen asti.

Lento Kööpenhaminasta Reykjavikiin oli edullinen, mutta ei täysin ilmainen kuitenkaan (olisipa ollutkin). Onneksi kevyt köyhäily on tehty mukavaksi, jos vain osaa taktikoida ja kaivella internetiä hieman. Kööpenhamina on kaikkea muuta kuin halpa kaupunki, joten tässä parhaiksi havaitut opiskelijabudjetin vinkit:

1) Sunnuntaisin on aina kirpputoreja, eikä mitä tahansa ullakon hajuisia rättimarkkinoita, vaan aidosti tyylikkäiden ja hyväkuntoisten vaatteiden myyntiä puoli-ilmaiseksi, joka viikko! Olisipa Suomessakin näin elävä kirppiskulttuuri, en varmasti ostaisi enää yhtäkään vaatetta uutena.

2) Tiistai-iltaisin tapana on mennä suurella vaihtariporukalla Nørrebron Folkekøkkeniin (en tähän hätään keksi käännöstä suomeksi, mutta englanniksi vastaava kuin 'communal kitchen') syömään vapaaehtoisten valmistamaa vegaanista kotiruokaa. Kahdenkymmenen kruunun eli noin kolmen euron maksu on vapaaehtoinen. Tarjolla on myös kotiin vietäväksi säkkikaupalla leipomosta tuotua tuoretta leipää, jota ei enää seuraavana päivänä voisi laittaa myyntiin.

3) Aina kuukauden ensimmäisenä tiistaina Nørrebron Cafe Retrossa on suosittu kirjeidenkirjoitusilta. Tarjolla on kukertavia kirjepapereita, tarroja ja jos jonkinlaisia lapsuusvuosien nostalgisia askartelutarvikkeita. Illan aikana kirjoitetut kirjeet ja kortit voi lähettää minne maailman kolkkaan tahansa. Ja ihan ilmaiseksi!

4) Lähestulkoon naapurissani on liikuntakeskus DGI Byen, mistä löytyy myös uimahalli. Uimaan pääsee vain 30 kruunulla, jos menee ennen aamuyhdeksää. Viime viikolla kävin yhtenä aamuna polskimassa kolme tuntia ennen puoltapäivää. Uimarata on ympyrän muotoinen (!) ja sata metriä pitkä, joten lähes huomaamatta tulee uitua pitkiä matkoja. Lisäksi löytyy syvä hyppyallas, vesijumppa-allas, lämmin terapia-allas, poreallas ja lastenallas. Espanjalainen ystäväni Elena pääsi saunaan ensimmäistä kertaa elämässään ja yllättyi. ”It's like meditation!”

5) Käväisin vapaaehtoistöissä CPH:DOX International Documentary Film Festivalilla. Työtehtävät olivat vastuullisia ja kiinnostavia, ja palkkioksi sai lippuja festivaalin elokuviin. Melko lailla win-win.

Hieno leffateatteri Palads

6) Ungdomshusetilla olisi paljon ohjelmaa, ja kaikki on ilmaista. Olen jo pitkään ollut aikeissa mennä englanninkieliseen joogaan, jota olisi tarjolla joka maanantai ja torstai, mutta kummasti aina jokin muu tapahtuma sattuu menemään päällekäin. Ehkä joku päivä uskallan vielä käydä tanskankielisellä kickboxing-tunnillakin.

7) Kaltaiseni internet-salapoliisi tietää myös, että Kööpenhaminassa lähes kaikki museot ovat ilmaisia yhtenä päivänä viikossa. Nikolaj Kunsthal tiistaisin, Ny Carlsberg Glyptotek sunnuntaisin, Statens Museum for Kunst joka päivä.. Kaikkea tekemistä riittäisi, jos vain ei olisi koulua eikä ikävästi läheneviä esseiden palautuspäiviä.

Nikolaj Kunsthal: Pixelade

Nikolaj Kunsthal: Being Human Being


Statens Museum for Kunst: #smkselfie

Botanisk Have

  Kuulin että Suomessa oli lunta. Niin oli muuten täälläkin, ei tosin aitoa. Marraskuun ensimmäisenä perjantaina Tanskassa vietettiin juhlapäivää nimeltä 'J-dag' (tunnetaan myös nimillä 'snefald' ja 'snestorm'). Kadut olivat täynnä innokkaita tanskalaisia, kun Tuborgin julebryg eli jouluolut julkistettiin ja tuotiin keskustan kuppiloihin juhlarekoilla minuutilleen kello 20:59. Joululauluja, eläviä lumiukkoja, tekolunta ja vilkkuvia tonttulakkeja näkyi kaikkialla. Hupaisinta juhlinnasta tekee se, että itse jouluolut pysyy täysin samana vuodesta toiseen, etikettiä myöten. Kuulemma myös pääsiäisolutta juhlitaan samassa mittakaavassa, mutta päivän nimi on silloin 'P-dag'. Hassuja nuo tanskalaiset.

Sieltä se Tuborg julebryg tuodaan joululaulun ja tonttujen tanssin saattelemana
Lumiukkoja!

 Kämppiskin on ehtinyt vaihtua tässä välissä. Ihana uusiseelantilainen vaihtarityttö Remy asui kanssani koko lokakuun, ja kaikki sujui loistavasti. Vuorokausirytmimme, siisteyskäsityksemme ja elämänasenteemme olivat samanlaiset, joten ongelmia ei syntynyt. Vietimme joskus kotipäiviä, jolloin vain höpötimme, paistoimme lettuja ja katsoimme tv:tä. Välillä siivosimme yhdessä, kävimme kaupassa tai menimme ulos syömään, jos kumpaakaan ei huvittanut kokata. Lokakuussa myöhästyin poikkeuksellisen monesti, sillä jumituin eteiseen juttelemaan Remyn kanssa. Molempia harmitti, kun hänen piti muuttaa, mutta onneksi olemme törmänneet jo useammankin kerran muuton jälkeen. Toivoin, että uusiseelantilainen aksentti ehtisi tarttua englantiini, mutta eipä se ihan kuukaudessa ehtinyt.

Remy ja sunnuntain lettukestit

Meatpacking Districtillä eli aivan naapurissa sijaitseva Tommis Burger Joint

Marraskuun ja joulukuun kämppiksenäni asuu tamperelainen vaihtari Henni, joka vaikuttaa myös oikein mukavalta. Meillä on yksi yhteinen vaihtarikurssi ja paljon yhteisiä ystäviä, joita kutsuimme kylään Halloweenina. Kimppa-asuminen on siinä mielessä kivaa, että aina on joku, jolle voi selittää niitä näitä aamuisin keittiössä.

Taisin vähän innostua Halloween-koristeluissa

Halloween-kansaa (Elena, minä, Clara ja Maria)
Vähän Suomi-propagandaa saksalaiselle Tanialle: glögiä ja Muumeja
Hämähäkinseittiä, Riikka ja minä
Syksyn värejä, minä ja Elena
Harmaa sää ja Köpiksen kattoja


Lukiokaverini Ilse oli viime viikonloppuna kylässä. Söimme hyvin ja nautimme Kööpenhaminasta niin paljon, että huomasin kuvanneeni enimmäkseen ruokaa.

Joulu tuli kaupunkiin!

Tässä vielä yksi täydellisimmistä kappaleista vähään aikaan (löytyy tietysti Islanti-soittolistaltani). Iki-ihana Ásgeir olisi ollut keikalla Kööpenhaminassa, ja arvaa kahdesti, harmittaako kun konsertti oli loppuunmyyty..



P.S. Ei huolta, en ole unohtanut Bremenin ja Hampurin matkoista kirjottamista! Yksi syy lisää pysyä kuulolla.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Oon kuullut merestä

Tässähän on ehtinyt taas vierähtää turhan monta viikkoa edellisestä kirjoituksesta, vaikka kuinka olen vannonut kirjoittavani blogiin kerran viikossa. Kiireet, kuten lyhytelokuvamme 'editing period', luennot, vaihtariystävät ja Suomi-ystävien visiitit ovat kattavasti vieneet vapaa-aikani, mutta onneksi kaverit ja huolestuneet sukulaiset eivät ole antaneet minun unohtaa blogia kiireiden keskellä. Vaihtarin aika kuluu supernopeasti, mikä on kovin harmi, sillä on tämä vaan niin ikimuistoista aikaa. Luvassa suppeat kohokohdat edellisistä viikoista (epäloogisessa järjestyksessä tietenkin) ja kasa kuvia, ettei tekstini aivan mammuttipostaukseksi venähdä.

Yritimme HSM-henkistä hyppykuvaa Glænøn tuulisella rannalla.

Pari viikkoa sitten kotiuduin juuri vaihtareiden mökkiviikonlopulta. Mökkiretki on tanskalainen fuksisyksyn traditio, ja nyt kv-tuutorit halusivat tarjota saman ikimuistoisen elämyksen vaihto-opiskelijoillekin. Sijaintina oli läntinen Seelanti, Kalundborgin suunnalla sijaitseva kuvauksellinen Glænø (kuvamateriaalia löytyy kamerastani lähes riesaksi asti). Ohjelmassa oli jatkuvan small talkin, syömisen ja hengailun lisäksi kaikenlaista mukavaa ryhmäpuuhaa ja joukkuekisailua. Hulluimmat kävivät uimassa niin kuin aitojen viikinkien kaiketi kuuluukin. Itse jäin tuulitakkeineni rannalle katselemaan, sillä kyllähän suomalainen saunan tarvitsee. Voiko mökkiä edes kutsua mökiksi, jos sieltä ei löydy yhtäkään saunaa?

Clara ja "perinteinen tanskalainen keksintö" tikkupulla.
Teimme simpukankeräysretken viereiseen kylään asti Miguelin ja Marian kanssa.

Mielenkiintoista oli huomata, miten englannin kielen sujuvuus tuntui kehittyvän heti kun puhui ja ajatteli koko viikonlopun pelkästään englantia. Majoituin sekahuoneessa viiden ystäväni kanssa, jotka puhuvat äidinkielenään espanjaa. Ihan pyytämättä he päättivät tsempata koko viikonlopun jopa keskenäänkin englantia, onnistuneesti. Vain ehkä kaksi kertaa sain muistuttaa lukioaikaisilla espanjan kielen taidoillani, että inglés, por favor. Kaiken kaikkiaan mökkiretki oli niin kiva, että kavereiden kanssa vieläkin muistelemme sitä hymyt huulilla.

Huoneessamme oli kolme kerrossänkyä ja hämähäkit joka nurkassa.


En pudonnut veteen.

Ennen mökkeilyviikonloppua Vaasa-kaverini Annu oli kyläilemässä luonani. Hän vietti koko viime lukuvuoden vaihtarina Kööpenhaminassa, joten hän osasi paikkoihin, joita en itse vielä ollut löytänyt. Kävimme muun muassa Amager strandilla, mistä näimme Ruotsiin asti ja säikähdimme rapuja sekä meduusoja. Perjantai vierähti Kulturnattenissa eli kööpenhaminalaisessa ”taiteiden yössä”. Tapahtumia oli illan aikana yli 700 ympäri kaupunkia, joten valinnanvaraa riitti. Päädyimme lopulta mielenkiintoiselle kierrokselle tanskalaisen Yleisradion vastineen eli DR:n uutisstudiolle, Danske Industri -talon ilmaisen suklaan kautta Rundetaarnin observatorioon tarkkailemaan öistä kaupunkia, ihmettelemään oopperataloa sekä Papirøenille istuskelemaan juuri kun katuruokapaikat sulkivat oviaan.

Annun kanssa lempikahvila Kaffessa.
Öinen Kööpenhamina Rundetaarnista katsottuna.
Jonotuksen jälkeen pääsin lopultakin ihastelemaan täysikuuta.
Amager strand. Sieltä näkyy silta Tanskasta Ruotsiin!

Ihailemani laulaja-lauluntekijä Markus Krunegård oli keikalla Malmössä, joten Annu, Riikka ja minä lähdimme lauantaina Ruotsin mantereelle asti kuuntelemaan konserttia. Junamatka oli edullinen ja helppo ja kesti vain puoli tuntia (!). Keikkaa ennen kävimme ruotsalaisessa ruokakaupassa hakemassa välttämättömyyksiä kuten ksylitolpurukumia, tummaa ruisleipää ja Fazerin salmiakkisuklaata. Löysimme saman kadun varrelta edullisen kebabpaikan, jossa myytiin ainoastaan kasvisruokaa. En kuulu laisinkaan kebabin ystäviin ja muutenkin meneillään oli lihaton lokakuu, joten paikka yllätti unelmaruoallaan: halloumia ja hummusta vatsan täydeltä! Myös keikka itsessään oli hyvä, on se Markus Krunegård vaan hieno muusikko. Kaikkien kappaleiden sanoja en osannut, mutta tuli silti hypittyä täysillä tasajalkaa musiikin tahtiin niin kuin hyvillä keikoilla pitääkin. Ilahduttavaa oli myös vaihteeksi osata kieltä (Skånen murre hieman hankaloitti asiaa), vaikka tanskankieliset kuulutukset junassa tuntuivatkin mukavan kotoisilta turhankin tutun ruotsin jälkeen.


Keikkatunnelmaa.
 Kööpenhamina on niin helposti ja suhteellisen edullisesti saavutettavissa, että olen saanut vieraikseni enemmänkin ystäviä Suomesta. Ensin Ninni vietti luonani yhden spontaanin ja aurinkoisen viikonlopun lokakuun alussa. Söimme brunssia, vietimme päivän eläintarhassa ja kiertelimme kaupungin katuja. Annun vierailun jälkeen lokakuun lopulla kylään tulivat Vaasa-ystäväni Tia ja Hanna, joiden kanssa kiersimme neljä päivää ihania kahviloita, ravintoloita, maisemia ja kauppoja. Olin hieman flunssainen vilpoisan mökkeilyn jälkeen, ja pari kertaa täytyi käydä yliopistolla jatkamassa lyhytelokuvan editointia, mutta sehän ei menoa haitannut. Löysimme monia uusia paikkoja, joiden olemassaolosta en ollut edes tiennyt.

Ninnin, Vesan ja Marian kanssa Kööpenhaminan eläintarhassa.
Syksyn värejä Christianshavnin kanaalin varrella.
Hanna ja Tia, joiden kanssa löysimme parikin uutta kahvilaa.
Järvillä kuvailemassa joutsenia.
Pihla oli äitinsä kanssa Kööpenhaminassa ja tuli yllätysvierailulle.
Pidimme Meksiko-illan vaihtarikavereiden kanssa. Anicka osasi tehdä mielettömän hyvää guacamolea!
"Not to spoil the ending for you but everything is going to be okay."

 Seuraavassa postauksessa aion kertoa reissustani Saksaan ja sitten niitä ihan todellisia Köpis-kuulumisia sekä -tunnelmia. Kuvapläjäysten kera, kuinkas muutenkaan. Pysykää kuulolla!

Tähän loppuun vielä suosikkibiisini Krunegårdilta, vaikka ei olekaan aivan herran uusinta tuotantoa. Tämä on yksi kappaleista, joita kuuntelemalla silloin abikeväänä korvasin lukemisen ruotsin ylioppilaskirjoituksiin.