Jes, lähden
vaihtoon!
Nyt kävi niinkin mukavasti, että vietän
kolmannen opiskeluvuoteni syksyn Kööpenhaminan yliopistossa Vaasan
yliopiston vaihto-oppilaana. Lähtöön on enää 27 päivää, joten
lentolippu luonnollisestikin löytyy jo, ja Köpis-fiilistely on
hyvässä vauhdissa teeman mukaista Spotify-soittolistaa, tanskalaisia televisiosarjoja ja ”To do
CPH” -listausta myöten. Enää puuttuu asunto, jota ei ole
vieläkään löytynyt ankarista etsinnöistä ja hakemusten
lähettelystä huolimatta. Pian pitää myös alkaa miettiä, miten viiden
kuukauden vaatteet ja tavarat saa mahdutettua kahteen
raahauskelpoiseen matkalaukkuun niin, että lentoyhtiön asettamat painorajat
eivät ylity.
Vaikka
vaihto-opiskelu onkin mahdollisimman kliseinen aihe blogin
kirjoittamiselle, kirjoitan silti. En ole aikaisemmin
kirjoittanut omaa blogia (jos satunnaista Tumblr-fiilistelyä ei
lasketa), sillä ennen tätä ei ole tullut vastaan sopivaa aihetta,
josta riittäisi sanottavaa vielä muutamankin viikon päästä.
Nyt kävi niinkin mukavasti, että vietän
kolmannen opiskeluvuoteni syksyn Kööpenhaminan yliopistossa Vaasan
yliopiston vaihto-oppilaana. Lähtöön on enää 27 päivää, joten
lentolippu luonnollisestikin löytyy jo, ja Köpis-fiilistely on
hyvässä vauhdissa teeman mukaista Spotify-soittolistaa, tanskalaisia televisiosarjoja ja ”To do
CPH” -listausta myöten. Enää puuttuu asunto, jota ei ole
vieläkään löytynyt ankarista etsinnöistä ja hakemusten
lähettelystä huolimatta. Pian pitää myös alkaa miettiä, miten viiden
kuukauden vaatteet ja tavarat saa mahdutettua kahteen
raahauskelpoiseen matkalaukkuun niin, että lentoyhtiön asettamat painorajat
eivät ylity.
Olin jo ennen
opintojeni alkua päättänyt, että lähden vaihtoon ainakin
kandivaiheessa. Kävin katsastamassa yliopistojen
vaihto-opiskelumahdollisuuksia jo abivuonna yhteishakua täytellessä.
Alunperin haaveilin Erasmus-vaihtovuodesta Iso-Britanniassa, minne
kaipasin Lontoon-matkojen ja ikimuistoisen Brightonin kielikurssin
jälkimainingeissa. Ihana maa, tuttu kieli ja sievä aksentti saivat
kuitenkin tällä kertaa jäädä, sillä vaihto-opiskelupaikkoja
Brittein saarelle ei ollut tarjolla viestintätieteiden
opiskelijoille. Ihailemani saarivaltiot Islanti ja Japani sekä
ennestään tuttu Saksa jäivät nekin lopulta pois listaltani, kun
löysin Nordlysin vaihtokohteet ja ihastuin Kööpenhaminan
yliopiston englanninkieliseen kurssivalikoimaan. Film and Media
Studies, täydellistä! Siitä jos mistä saisin kiinnostavan
sivuaineen tutkintooni.
Edellisen kerran
olin ollut Köpiksessä kai vuonna 2003. Päällimmäisenä mieleen
jäi silloin värikäs Legoland, joka sekin sijaitsee Billundissa
eikä Kööpenhaminassa. Omatoimisen googlaus-maratonin päätteeksi
muistin kuitenkin taas tuoreemmin Tanskan pääkaupungin viihtyisän
tunnelman ja olin varma valinnastani. Toiseksi vaihtoehdoksi oli tarkoitus laittaa Alankomaiden Utrecht, mutta lomakkeiden
täyttö alkoi uuvuttaa, joten pitäydyin sittenkin vain yhdessä
hakukohteessa. Pessimistinä olin totta kai varautunut siihen, että
en saisi opintopisteitä kasaan suositeltavaa määrää ja jäisin
rannalle ruikuttamaan. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt.
Vaihtohaun
jälkeen maaliskuussa tein äitini ja veljeni kanssa uudemman
tutkimusretken Kööpenhaminaan. Onhan se ihan kiva etukäteen
tietää, minkälaisia eri asuinalueet ovat ja missä filosofisen
tiedekunnan kampusalue sijaitsee. Etunsa siinäkin, että tiedän jo
vaihtoon saapuessani muutaman täydellisen ihanan kahvilan ja
sisustuskaupan eri kaupunginosista.
Neljä viikkoa vielä. Stay tuned!
Hei vaan! Tulin stalkkailee, kun bongasin sut lukijoista. Pitänee mainita et meil on samanlaiset kalenterit (iiks!) ja oon fiilistelly Ulige Numrea myös. Paljon tsemppiä viimeseen rutistukseen Suomessa ja tervetuloa Kööpenhaminaan!
VastaaPoistaTervetuloa vaan stalkkailemaan! :) On muuten loistava kalenteri tuo, ja Ulige Numre myös. Pikkasen viiveellä vastailen, heh.
VastaaPoista