Se päivä oli iloinen

Siis nyt ihan oikeesti. Suomeen paluusta alkaa olla jo kaksi kuukautta. Tässä vaiheessa kevättä olen ehtinyt ymmärtää, että vaihtolukukauteni ulkomailla tuli todellakin päätökseen. Monesti väitetään, että vaihtarina oleminen on sanoinkuvaamatonta aikaa (senhän olen pyrkinyt todistamaan valheeksi kirjoittamalla blogia), mutta yritän silti tiivistää aidoimmat vaihtarikokemukseni ja viiden kuukauden yleisfiilikset tähän nimenomaiseen postaukseen. Niin monta ihanaa, ei-niin-ihanaakin ja kaikin puolin ainutlaatuista hetkeä, että moni tuokio jää pakostikin mainitsematta. Vaan juuri sitä kaverit ja sukulaiset ovat jatkuvasti kyselleet, millaista oli vaihdossa.

Varoitan. Jos vihaat maisemakuvilla säestettyjä listoja, tämä kirjoitus ei ehkä ole lähellä sydäntäsi. Silloin voit yrittää ajatella runomuodossa ja keskittyä tarkoin valittuun kuvitukseen.

Vaihtoni aikana olen sohvasurffannut asunnottomana kaksi ja puoli viikkoa putkeen.
Olen pyöräillyt talven tuiskussa myrskyvaroituksen aikaan.
Olen tehnyt kolme lyhytelokuvaa.

Olen oppinut esittämään tanskalaista kaupan kassalla.

Olen ostanut vaatteita vain kirpputoreilta.

Olen päätynyt kaksi kertaa televisiohaastatteluun.

Olen säikähtänyt suomalaisia turisteja metrossa.

Olen törmännyt muusikko MØ:n kahdesti 12 tunnin sisällä.

Olen unohtanut kotiyliopiston sähköpostini salasanan.

Olen joutunut lumimyrskyyn Islannissa.

Olen nähnyt loistavia keikkoja, kuten Yann Tiersen ja Eclectic Moniker.

Olen ehtinyt skypettää vain kahdesti.
Olen tottunut höpöttämään kämppikselle niitä näitä keittiössä.

Olen oppinut pitämään falafelista.

Olen ottanut 2122 digikuvaa, 10 polaroid-kuvaa ja järjettömän määrän kuvia puhelimella.

Olen kadottanut kaksi pyyhettä uimahalliin.

Olen pettynyt Beatles-Platziin Hampurissa.
Olen halunnut päästä saunomaan.

Olen tykästynyt Lars von Trierin elokuviin.

Olen välttynyt Starbucksissa käymiseltä.

Olen joutunut kysymään monesti "do you speak English".

Olen kuunnellut erikoista livemusiikkia kirkon lattialla patjalla löhöten.

Olen oppinut erottamaan 10 ja 20 kruunun kolikot.

Olen kyllästynyt selittämään Vaasan sijaintia maailmankartalla.

Olen syönyt turhan monta kertaa erilaisissa buffeteissa.

Olen juhlistanut vuodenvaihdetta espanjalaisen perinteen mukaan.

Olen käynyt Markus Krunegårdin keikalla Malmössä.

Olen hakenut viikoittain leipää ”soppajonosta” (fødevarefælleskab eli communal kitchen).

Olen viettänyt mökkiviikonlopun maaseudulla.

Olen päntännyt elokuvateoriaa hullun lailla.

Olen viihtynyt perjantai-iltaisin taidemuseolla (SMK Fridays).

Olen ärsyyntynyt hitaisiin sunnuntaipyöräilijöihin ja turisteihin pyörän selässä.

Olen yrittänyt lausua ”rød grød med fløde”.
Ja kaikista tärkeimpänä: olen saanut elinikäisiä ystäviä maailman eri kolkista.

Joka toisen voimaballadin sanoitus saattaisi sopia tähän loppufiilistelyn päätteeksi, mutta asian ajaa paremmin eräs Muumi-sitaatti, jonka etsin juuri muutama viikonloppu sitten käsiini ystävän tupaantuliaiskorttia varten:

"Tänään satun olemaan täällä - huomenna jossakin toisessa paikassa. Minä kuljen kulkemistani, ja kun löydän hauskan paikan, pystytän telttani ja soitan huuliharppua." - Nuuskamuikkunen

Blogiin on luvassa lisää sisältöä kunhan pääsen taas reissun päälle tai muuten vain keksin tähdellistä sanottavaa (vaikkapa siitä kun kävin jälleen Köpiksessä pari viikkoa sitten). Ajatuksissa olisi myös julkaista viimein pari luonnoksiin unohtunutta kirjoitusta.

Tak og hej, ex-vaihtari kuittaa tältä erää!

Tutun tanssin askeleet

Suomeen kuuluu sitä tavallista: ihan hyvää. Jälleennäkemisiä, opiskelua, töitä, teatteria. Mukavia hetkiä ja hetkittäin helpottavaa Köpis-ikävää. Pienen pieni yksiöni on puettu uuden näköiseksi Tanskasta kerätyllä inspiraatiolla, ja ympäröivä luonto valmistautuu kevääseen vähintäänkin viidelläkymmenellä harmaan sävyllä. Arkisten valokuvien ottaminen on päässyt unohtumaan, jos satunnaista instagrammailua ei lasketa. Muutama Vaasa-kaveri on vastikään palannut vaihdosta niin kuin minäkin, joten kohtalotovereita löytyy. Opiskelukaverini Taija puolestaan lähti juuri vaihtoon Koreaan (antaen lainaan söpön polkupyöränsä sekä sähkönsinisen ukulelen), joten yksi viikonloppu meni pakkaus- ja muuttoapuna, läksiäisissä ja yleisessä tsemppauksessa. Osasinpa ainakin neuvoa, että shampoota ehkä myydään perilläkin eikä kenkiä välttämättä tarvitse kolmea paria enempää.

Heittäydyin vallan spontaaniksi eilen illalla ja ostin ensi viikolle lennot Kööpenhaminaan! Etpä kauaa pysynytkään sieltä poissa, saatat ehkä naurahtaa.

Suunnitteilla oli jo jonkin aikaa ollut Budapestin matka viikolle 11, mutta turhat aikataulujahkailut johtivat tietysti epämiellyttävään hinnan nousuun, eikä vaihtarikaverusten reissua voitu sittenkään toteuttaa tähän hätään. Olin kuitenkin ehtinyt jo varata koko viikon harvinaisen tyhjäksi kalenterista, joten katselin haikeana lentojen perään. Niin siinä sitten kävikin internetin ihmemaassa, että Norwegianilta löytyi nuorisotarjous, joka oli halvempi kuin viime viikonlopun junalippuni Helsinkiin. En voinut vastustaa kiusausta, mutta se on enemmän kuin ookoo - ihanaa päästä fiilistelemään Kööpenhaminaa pidennetyn viikonlopun ajaksi.

Yksi viikonloppu ja niin paljon tekemistä. Vaikka spontaanius on hauskaa, tällä kertaa täytyy ehkä hieman suunnitella, minne kaikkialle ehtisi ja kenen kanssa. Ainakaan tällä reissulla puolet ajasta ei kulu hämmentäville metroasemille eksyessä tai ilmaisen wifin perässä juostessa. Jopa Tanskan kruunu on kaikessa ärsyttävyydessään tuttu kaveri, ja kukkaron pohjalle onkin unohtunut pyörimään tätä kummaa valuuttaa. Majoituspaikka järjestynee aika kätevästi, sillä muutama vaihtariystävä opiskelee yhä Kööpenhaminassa. Heistä eniten olen viestitellyt saksalaisen Tanian ja suomalaisen Riikan kanssa, ja he lupailivat voivansa ehkä majoittaa minua näinkin lyhyellä varoitusajalla.

Jossakin juuri väitettiin, että yhteydenpito vaihtarikavereihin loppuu aika nopeasti vaihdosta palaamisen jälkeen, mutta rohkenen olla eri mieltä. Tietysti puolituttujen kanssa yhteydenpito hiipuu melko äkkiä, mutta eikös niin yleensäkin käy, kun yhdistävä elämäntilanne päättyy? Olen tekstaillut läheisimpien kansainvälisten kavereiden kanssa viikoittain, vaihtanut pitkiä ääniviestejä ja jopa kirjoitellut perinteisiä kirjeitä, enkä aio lopettaa lähitulevaisuudessa.

Jee Kööpenhamina! Eipä tarvitse malttaa odottaa kuin viikko.