Minne katosi päivät

Maanantai 2. helmikuuta. Istun illan viimeisessä pendolinossa matkalla Vaasaan. Internet pätkii, ja suomenkielinen puheensorina kuulostaa hassulta. Seuraavana Tampere, nästa Tammerfors. Vasta eilen pakkasin elämääni pariin valtavaan matkalaukkuun, ja jouduin sanomaan muualle menneille ystäville heipat, tai oikeastaan ”näkemiin”.

Tuntui harvinaisen epätodelliselta, kun en eräänä aamuna enää herännytkään tutusta Kööpenhaminan kodista, vaan ihan muualta: Suomesta! Vähän niin kuin Ihmemaan Liisa, joka palaa normaaliin maailmaan, missä kaikki on yhtä tavallista kuin aina ennenkin. Täälläkin kaikki on päällisin puolin samaa kuin ennen vaihtoon lähtöä, paitsi että Google aukeaa yhä automaattisesti tanskaksi ja Spotify on hieman hämmentynyt. Televisiossa näkyvät tanskalaiset ohjelmat tuntuvat ihanan kotoisilta, kun niitä yrittää ymmärtää ilman tekstityksiä.

Köpiksen pyöräilymaisemia matkalla yliopistolle

 Niin oli koko tammikuu yhtäkkiä mennyttä. Kirjaston seiniä tuijotellessa aika kului juuri niin hitaasti kuin olisi uskonut olevan mahdollista, mutta lukupäivien jälkeen ystävien kanssa vietettyjen Köpis-hetkien aikana kellon viisarit ottivat huiman loppuspurtin. Uusi kämppikseni saattoi ehkä ihmetellä, kun minua ei tammikuussa juurikaan näkynyt kotona. Kavereita oli alkanut lähteä vähän väliä takaisin koteihinsa eri puolille maailmaa, ja kansainvälinen porukkamme tiivistyi entisestään. Luulen, että paljon kuultu klisee hetkessä elämisestä voi tarkoittaa juuri sitä, kun tietää että jokainen hetki kodilta tuntuvassa kaupungissa rakkaiden vaihtariystävien ympäröimänä on yksi viimeisistä pitkään aikaan. Siinä hetkessä olisin voinut pyytää maailmaa seisahtamaan edes hetkeksi.

Emme löytäneetkään peuroja "peurapuisto" Dyrehavenista

Clara tiesi, että pitäisin hänen lempikahvilastaan Søborgissa

Iloisia vaihtareita junassa

Ai niin, ilokseni selvisin viimeisestä tentistä, vaikka ei se miellyttävää ollut. Yleensä puhun mielestäni ihan ymmärrettävää englantia, mutta yritäpä tehdä sama suullisessa (!) tentissä, kun sydän hakkaa miljoonasti, yrität jäsentää mielessä pyörivistä elokuvateorian sivuista järkevää vastausta, ja kokeen valvojat tuijottavat herkeämättä pöydän toisella puolella. ”Short Films: an introduction to writing, directing and producing short films” - hyväksytty! Lyhytelokuvakurssi ei tietenkään ollut ainoa kurssini Kööpenhaminan yliopistossa, mutta tähänastisen opiskeluaikani ehdottomasti mielenkiintoisin ja opettavaisin kurssi sekä varmasti työläimmät 15 opintopistettä. Hieman kiinnostaisi hakea maisteriopintoihin Kööpenhaminaan, jotta voisin jatkaa elokuvaopintoja sivuainetta laajemmaksi kokonaisuudeksi, mutta katsotaan sitten kun "kandidaatin tutkielma" -niminen mörkö on selätetty.

Second hand -shoppailua ja värikkäiden talojen ihastelua kotikulmilla Vesterbrossa

Tanskalaiset pitävät Legoista niin paljon, että niillä saa leikkiä museossakin

Viimeinen ilta espanjalais-saksalais-suomalaisella kokoonpanolla Cafe Retrossa

Juuri ennen kuin jouduin lähtemään lentokentälle, nautimme perinteisesti brunssia

Tämä kirjoitus onkin saanut odottaa julkaisuaan jo pari viikkoa, sillä valokuvien näkeminen on aiheuttanut lähes ylitsepääsemättömän kaipuun takaisin Kööpenhaminan arkeen. Vaan eipä sille mitään voi. Tanskaan sentään pääsee Suomesta helposti, niin kuin myös eurooppalaisten ystävien luokse kyläilemään. Myönnettäköön, että olen jo ehtinyt katsella lentolippujen hintoja takaisin Köpikseen. Olen myös lupaillut kansainvälisille ystäville, että reissaan ensi töikseni (eli kunhan ensin rikastun hieman ja aherran muutamat koulujutut) ainakin Saksaan, Espanjaan ja Tanskaan. Lisäksi olemme jo alkaneet haaveilla muutaman suomalaisen vaihtarikaverin kanssa uusista maailmanvalloituksista.

Vaihtoblogiin pitäisi käsittääkseni kirjoittaa loppufiilistelypostaus tai edes jonkinlainen yhteenveto, ja niin aion tehdäkin, nyt kun arki täällä Vaasassa alkaa taas pikkuhiljaa hahmottua. En myöskään aio lopettaa blogin kirjoittamista lähitulevaisuudessa, vaikka vaihtarielämä toistaiseksi päättyikin. Maailman ihmettely ja kummastelu jatkuvat, joten ei kannata hukata blogin osoitetta yhtään minnekään.

Pullantäyteistä laskiaistiistaita!

Jäämeren kiireitä

Perjantai 5. joulukuuta. Ajamme innoissamme vuokra-autolla lentokentältä Reykjavikia kohti ja fiilistelemme radiosta kuuluvaa islantilaista indietä. Lunta tupruttaa joka suunnasta ja autot kaartavat moottoritiellä tuulen mukana. Tien poskessa makaa varmaan neljä epäonnista autoa. Ehkä se jeeppi olisi sittenkin ollut hinnasta huolimatta hyvä valinta, naureskelemme. On vasta iltapäivä, mutta talven pimeys on niin tummaa, että emme näe Reykjavikia ympäröivää merta tai vuoria, kun vihdoin saavumme jouluvalojen värittämään kaupunkiin.

Autoilumaisemia

  Islanti oli aivan erilainen kuin mikään muu paikka, missä olen elämäni aikana käynyt, ja olen sentään reissannut melko paljon. Pelkästään päämäärätön autolla ajelu ja maisemien katselu oli ihanaa, sillä arktinen luonto - lumen peittämä musta maa - oli niin ihmeellisen karu ja kaunis. Lähdimme matkaan nejän suomalaisvaihtarin porukalla, sillä Islannin näkeminen oli jokaisen haaveissa. Matkan aikana katselimme revontulia pauhaavan meren rannalla niemennokassa, lilluimme Blue Lagoonin kuumassa vedessä pakkaspäivänä ja leikimme videokameralla. Islannin kieli hämmensi kerta toisen jälkeen, sillä se ei kuulostanut oikein miltään tutulta kieleltä, mutta samaan aikaan kuitenkin vähän kaikilta.

Internetin ihmemaata selaillessani satuin lukemaan, että ilman Golden Circle -kierrosta Islannista jää tärkein näkemättä. Autoreissumme kyseisen kierroksen nähtävyyksiin jäi tekemättä sääolosuhteiden (myrskyvaroitus) pakosta, mutta viimeisenä aamuna päädyin sittenkin spontaanille puolen päivän turistikierrokselle. Golden Circle -reitillä näin kunnioitettavia geysirejä, Gullfossin suuret vesiputoukset sekä Pohjois-Amerikan mannerlaatan reunan Thingvellirin kansallispuistossa. Aikamoista! Bussissa matkaaminen jouluisen lumimyrskyn aikaan oli sekin kokemus itsessään, miellyttävyydestä voi tosin olla monta mieltä.

Neljä tyttöä ja maaginen Islanti

Blue Lagoon ja vuoristo taustalla

Strokkur-niminen geysir purkautui viiden minuutin välein

 Reykjavikin kaupunki oli vilpoisa, mutta mielettömän söpö. Levykauppoja, persoonallisia vaatekauppoja, viihtyisiä kahviloita ja tyylikkäitä ruokapaikkoja löytyi joka nurkan takaa. Värikkäiden ja laatikkomaisten talojen sivuja hallitsi katutaide, jota yritin parhaani mukaan valokuvata. Täytyisi ehdottomasti lähteä tutkimaan kaupunkia uudelleen kesäisemmällä säällä, ja samalla reissulla voisi sitten käydä issikkavaelluksella, jolle emme tällä kertaa ehtineet.

Näkymät Hallgrímskirkjasta

Väritaloja matkalla levykauppaan

Hieman katutaidetta

Reykjavikiin kannattaa ehdottomasti matkustaa Kööpenhaminasta, sillä selvisimme lähestulkoon opiskelijabudjetilla reissusta. Meno-paluu-lento maksoi alle 150 euroa, ja sympaattinen majatalo (aamupala ja kaikki) neljältä yöltä suurinpiirtein saman verran. Suomesta lentäessä hinnat ovat tietääkseni hieman eri luokkaa, sillä islantilainen halpalentoyhtiö Wowair ei lennä Suomeen, vaikka Tanskaan lentääkin. Lennon stuertilla oli jouluvalot kaulassa, ja turvallisuusvideossa vitsailtiin tauotta. Hauskan erilainen lentokokemus.

Yksi autobiiseistämme vielä tähän loppuun, sillä roadtripeissä on (maisemien ja seuran lisäksi) parasta tietenkin musiikki.

P.S. Takaisin Suomessa ollaan, paluupostausta ja muuta sälää luvassa mitä pikimmiten!